Smaller Default Larger

Kehityspäivien kuningas ja kuningatar

"Strategiaa ja seikkailuja. Energiaa ja elämyksiä. Teillä tai meillä." 

WESTARIT sekä INNOTIIMIN Anna Vaihinen yhdistivät voimansa ja tarjoavat nyt teille elämyksellisen ja kokonaisvaltaisen kehittämispäivän avaimet käteen periaatteella. 

 

Laitetaanhan kalenteriin ja toteutetaan teille kaikkien aikojen kehittämispäivä! Kehittämispäivän tavoite ja agenda räätälöidään yhdessä vastaamaan tarvettanne.
Tavoitteena esimerkiksi:
• Kirkastaa liiketoiminnan vahvuudet ja kehittämiskohteet
• Kehittää konkreettisesti tiimin yhteistä toimintaa yhdessä valitun teeman äärellä.
• Vahvistaa henkilöstön välisiä suhteita ja keskinäistä luottamusta
• Kohdata työkavereita, tutustua syvemmin ja rakentaa yhteishenkeä
• Kehittää ja organisoida yhteistä tekemistä ja käytäntöjä entistä sujuvammaksi
• Syventää vuorovaikutustaitoja, arvostavaa palautteen antamista ja vastaanottamista
Kehittämispäivän kulku suunnitellaan yhdessä. Valitun tiimin tapaamisia voi olla yksi tai useampia, riippuen kehitysasiasta ja -tavoitteista. Maksimiryhmäkoko on 20 hlö.
Kehittämispäivä voidaan toteuttaa yrityksen omissa tiloissa (sisällä ja ulkona), yhteistyökumppaniemme tiloissa tai itse valitsemassanne muussa kohteessa.
Päivän kulku:
• Aamupala ja päivän avaus, tavoitteet ja agenda
• Tiimityöskentely valitun kehitysteeman äärellä
• Lounas
• Tiimityöskentely valittujen tiimiharjoitusten ja virkistysohjelman parissa

 

 

TYHY 1 (6 h)
Aamiainen * 8:30
Innotiimin aktiviteetti 9:00
Lounas * 12:00
Westarit aktiviteetti 13:00
Päätöskahvit * 14:45
Päivä pulkassa 15:00
TYHY 2 (7 h)
Aamiainen * 8:30
Innotiimin aktiviteetti 9:00
Lounas 11:30
Innotiimi aktiviteetti 2 12:30
Westarit aktiviteetti 14:00
Päivä pulkassa 16:00
TYHY 3 DELUXE
Aamiainen * 8:30
Innotiimi aktiviteetti 1 9:00
Lounas * 11:30
Innotiimi aktiviteetti 2 13:00
Wrap up ja kahvi 15:30
Westarit aktiviteetti 16:00
Päivällinen ja sauna* 18:00